Agility

 

 

JärvisKK on jäsenenä Suomen Agilityliitossa, joten kilpailuihin tarvittavat lisenssit ja harjoitteluvakuutukset saa hankittua JärvisKK:n kautta (lyhenne agilitykisoissa JSKK).

 

Agility on vauhdikas koiraharrastusmuoto, jossa tarkoituksena on ohjata koira esteradan läpi virheittä. Agilityssa tarvitaan koiralta yhteiskuntakelpoisuutta, hyvää fyysistä kuntoa, toimintakykyä ja ennen kaikkea hyvää yhteistyötä ohjaajan kanssa. Agilitya harrastamaan ovat tervetulleita kaikenrotuiset koirat, myös sekarotuiset. Agility on koirille fyysisesti raskasta, jonka vuoksi kokonaisvaltainen agilityn harjoitteleminen voidaan aloittaa vasta täysikasvuisen, yleensä noin 1-vuoden ikäisen, koiran kanssa. Tätä nuorempien koirien kanssa harjoittelu on rajoitetumpaa ja keskittyy lähinnä ohjausperusteisiin eikä niinkään estesuorituksiin.

 

Osaavien koirien sujuvia ja vauhdikkaita suorituksia seuratessa ei usein tule ajatelleeksi, että agility on myös vaikea laji. Onnistuneessa suorituksessa kaiken tulee olla kohdallaan: rytmityksen, käskytyksen sekä ohjaajan ja koiran fyysisen kunnon. Tämän vuoksi aloittelevat koirakot eivät suorita kokonaisia ratoja vaan alkuharjoittelussa keskitytään yksittäisten esteiden oikeaan ja turvalliseen suoritustapaan sekä ohjauksen alkeisiin, jotka antavat tarvittavan pohjan harrastuksessa eteenpäin jatkamiseen.

 

Agilityharjoitukset alkavat aina koiran verryttelyllä (noin 10min. kävelyä/juoksua) ja esteiden kantamisella kentälle, jonka vuoksi harjoituksiin on saavuttava hieman ilmoitettua alkamisaikaa aiemmin. Harjoitusten päätteeksi esteet kannetaan yhdessä takaisin kentän reunalle. Agilityharjoituksissa yksi koira kerrallaan on suoritusvuorossa, jonka aikana muiden koirien olisi hyvä odotella esim. autossa tai kentän reunalle kiinnitettynä (mikäli koira osaa olla siellä rauhallisesti). Ohjaajille on opettavaista katsoa myös muiden koirien suorituksia.

 

Yleiset koulutuksiin liittyvät ohjeet, katso täältä.

 

Vimpeli

 

Agilityn itsenäisestä treenaamisesta tiedustelut harmakurre(at)gmail.com. Vaatimuksena vähintään suoritettu alkeiskurssi.

 

Alajärvi

 

Agilityn itsenäisestä treenaamisesta tiedustelut jamansik@hotmail.com. Vaatimuksena vähintään suoritettu alkeiskurssi.

 

 

[kuva]

 

[kuva]

 

[kuva]

 

[kuva]

 

[kuva]

 

[kuva]